Figurine

Fiksu tuli elämäämme 5.1.2014. Aluksi olimme kaikki vähän jännittyneitä, olihan Fiksu meidän ensimmäinen kissa.

 

Ensin meillä oli ongelmana, ettei Fiksu käynyt hiekkalaatikolla, teki tarpeensa ulkoeteisen matolle. Lopulta pyysin kasvattajaa laittamaan kuvan heidän hiekkalaatikosta, jotta voisin ostaa samanlaisen. Uutta hiekkistä ei tarvinnut ostaa, riitti että otin heilurioven pois.

 

Fiksu pyrki viereen nukkumaan ja minä olin sitä mieltä, että eihän nyt kissan sovi sängyssä nukkua, mutta niin vain Fiksu minun kainalossa nukkui. Sanoin monta muutakin asiaa, jotka olen kaikki joutunut pyörtämään ja oppinut sen, ettei pidä sanoa "Ei koskaan."

 

Fiksu oli aluksi varautunut ja syliin ei tullut, kunnes eräänä päivänä oli pelkonsa voittanut ja meille kotiutunut. Päivät ja viikot kuluivat, Fiksu oli osa meidän perhettä. Päivisin hän joutui olemaan yksin kun olimme töissä ja tyttäremme koulussa. Niimpä päätimme, että Fiksu tarvitsee kisukaverin. Tuosta päätöksestä meni ehkä noin kuukausi, kun Tiuku saapui taloon. Aluksi olivat kaukana toisistaan ja "mittailivat" toisiaan. Parin viikon kuluttua alkoivat jo yhdessä nukkumaan ja leikkimään. Kesällä Fiksu ulkoili valjaissa, Tiukua se ei kiinnostanut. Kesällä kisulit olivat viikon perheen isän kanssa, kun me naiset olimme matkoilla. Tuona aikana he näyttivät lähentyneen toisiaan.

 

Elelimme tyytyväisinä kissojemme kanssa ja nautimme heidän touhuistaan, kunnes... Syyskuisena yönä Fiksu oksensi sänkyyn ja juttelin Fiksulle, että ”tule mamman mukaan ja mene pesään nukkumaan, ettei enää oksennus sänkyyn tule, kun sinulla on huono olo”. Siivosin oksennuksen, joka oikeastaan oli täysin sulamattomia, kostuneita raksuja. Fiksu jäi Tiukun kanssa nukkumaan saunan lauteille.

 

Seuraavana aamuna (3.9.14) menin aamutoimiin pesuhuoneeseen ennen töihin lähtöä ja löysin Fiksun makaamasta lattialla, hyvin huonosti hengittäen. Välittömästi otin Fiksun syliin, vaikka yritti mennä kaapin alle piiloon. Herätin mieheni ja sanoin, ettei Fiksulla ole nyt kaikki kunnossa, varaudu viemään eläinlääkäriin heti, kun eläinlääkäri asema aukeaa – minun oli lähdettävä töihin. Fiksu hengitti äärimmäisen huonosti ja liikkui huonosti, oikea takajalka ei toiminut kunnolla. Mies soitti, että oli ajan saanut aamupäivälle ja hoitaja oli sanonut, että kuljetuksen on oltava tasainen, kuulostaa sydänvaivoilta. Myöhemmin päivällä sain tiedon, että Fiksulla oli todettu keuhkokuume. Oli saanut happihoitoa, kipulääkettä, antibioottia ja nestettä suonensisäisesti. Lisäksi oli sanottu, että oikean takajalan toimimattomuutta tutkittaisiin enemmän sitten kun olisi muutoin paremmassa kunnossa. Kontrollikäynti eläinlääkärin luona olisi perjantaina ja nyt oli siis keskiviikko.

 

Torstai iltana Fiksun vointi oli äärimmäisen huono, odotin kuolemaa millä hetkellä hyvänsä ja hieroin ohjeiden mukaan oikeaa takajalkaa ja ihmishoitajan sydäntä kylmäsi, tassun päällä oli haavauma. Mielessä pyöri: ”onko ollut veritulppa, mikä estänyt verenkiertoa ja siksi tullut haavauma”. Sfinxit Ry:n keskusteluryhmässä oli laitettu viestiä, että kissalla on sydänsairaus ja tuo ajatus oli koko ajan taustalla. Lähellä ei ollut sydänsairauksiin perehtynyttä lääkäriä mihin viedä ja tietysti toivoin, että tästä selvitään ja halusin sulkea sydänsairauden pois laskuista ja uskoa hoitavaa lääkäriä.

 

Perjantai aamuna Fiksun vointi oli yllättäen hyvä, söi ja jaksoi tulla meidän seuraan. Aamusta oli kontrollikäynti ja olin järjestänyt työt niin, että pääsin itse mukaan. Lääkäri kehui, miten on piristynyt kovasti. Kuitenkin keuhkokuva oli suttuisempi kuin keskiviikkona ja kysyinkin siitä, että miksi näin on. Minulle vastattiin, että se voi alkuun vähän huonontua, ennen kuin lääke tehoaa. Lääkäri epäili, että Fiksu vetänyt oksennusta henkeensä ja keuhkokuume on tullut siitä. Omassa mielessä kävi välähdys keuhkopöhöstä, mutta olin hiljaa, halusin uskoa lääkäriä.

 

Seuraava kontrolliaika annettiin seuraavalle keskiviikolle ja meille sanottiin, että viekää päivystykseen, jos tilanne huononee. Kipulääkkeen selosteessa sanottiin, ettei saa käyttää kissalle, jolla on sydämen vajaatoimintaa. Mietin, että mitä jos Fiksulla on sydämen vajaatoimintaa… Perjantai iltana Fiksu tuli jälleen kainalooni nukkumaan ja olin onnellinen, vointi on parempi. Lauantaina liikuskeli jo enemmän ja ruokakin maistui. Lauantai iltana Fiksu hyppäsi sohvalle ja samalla alkoi kakkapökäle tulla, ihmettelin ja kauhistelin omassa mielessä, ”halvaantuuko tuo kissa vai miten se noin nyt kakan tekee”. Taas illalla Fiksu kömpi kainalooni nukkumaan.

 

Sunnuntai aamuna tuli jo suuri toive paranemisesta, Fiksu juoksi, muttei pystynyt pöydälle hyppäämään. Sunnuntaina olimme aamupäivällä poissa kotoa noin kaksi tuntia. Huutelin ovella, että missä Fiksu olet, kun vain Tiuku tuli vastaan. Fiksu oli tyttären huoneessa, pesässä ja nukkui. Tytär ja mies lähtivät katsomaan lähistöllä olevaa Horse Showta ja ajattelin, että minäpä menen nyt Fiksua silittelemään…ensimmäisenä ihmettelin, että miten sinä nyt noin kummallisessa asennossa makaat ja nostin Fiksun ylös jo pahaa aavistaen – takajalat eivät pitäneet lainkaan!

 

Soitin päivystävälle kunnaneläinlääkärille, joka totesi, että oireiden perusteella kyseessä on massiivinen veritulppa ja ohjasi soittamaan pieneläinpäivystykseen. Siellä minulle oltiin hyvin töykeitä ja tuntui, että aika annettiin pakon edessä, heillä oli kiire.

 

Pyysin yhden ystäväni mukaan, koska ajattelin, että jos Fiksu lopetetaan, en ehkä pysty ajamaan kotiin ja matkaa on 90 km. Lääkäri tutki Fiksun, kuunteli sydämen ja keuhkot, pisti kipulääkepiikin ja sanoi, että keuhkokuume on vakava tauti. No, niinhän se on ihmiselläkin, sanoin. Fiksu veti itsensä etujaloilla takaisin boxiin ja eläinlääkäri totesi, että toimiihan nuo jalat. Mielestäni ei toimineet, mutten oikein uskaltanut vastaankaan väittää. Meille sanottiin, että tulkaa takaisin, jos tila romahtaa.

 

Fiksun tila romahti kotipihassa. Kannoin Fiksuin sisälle, asettelin petilleen ja peittelin, istuin vieressä ja itkin, tiesin ettei tästä mitään tule, mutta silti toivoin. Soitin kasvattajalle, jolta Tiuku meille tuli ja hän tuli välittömästi kaverikseni. Totesi, että ”älä itke, ennätät itkeä myöhemmin, ota kissa syliin, kuolee aivan kohta”. Fiksu sylissä istuin nojatuolissa ja Fiksu halusi kiipeilypuuhun, katsomaan reviiriään ikkunasta. Pitelin kissasta kiinni, koska takapää ei pitänyt lainkaan. Kasvattaja ystäväni soitti tutulle eläinlääkärille ja kysyi, saadaanko antaa nesteenpoistolääkettä. Lupaa ei saatu, koska kuolisi, jos nestettä keuhkoissa ei olisikaan, lupasi ottaa Fiksun heti aamulla klo 8, jos eläisi vielä. Myöhään illalla kävin perumassa omia asiakkaita, halusin viedä Fiksun itse lääkärille.

 

Yön tunnit olivat pitkiä ja tuskaisia niin meille ihmisille kuin Fiksullekin. En juurikaan nukkunut tuona yönä. Aamulla Fiksu yritti mennä vessaan, mutta voimat olivat kovin vähissä ja löysin hänet makaamasta kyljellään pellettien päällä. Fiksusta näki, että hän on hyvin sairas. Lähdimme eläinlääkäriasemalle, jossa Tarja otti meidät heti vastaan. Katsoi entiset tekstit ja totesi, että olisin itse hoitanut samalla tavoin. Tutki Fiksua: kuume oli korkea, hengitys hyvin hankalaa, sydämen sykkeestä ei saanut enää selvää, oikea takajalka oli kuolioon menossa. Tarja kysyi minulta, että mitä mieltä olet, voidaan yrittää tutkia mikä on ja hoitaa, mutta en voi luvata, että tämä kissa enää kissanpäiviä ja hyvää elämää viettää. Pystyin sanomaan vain, etten halua enää enempää kärsimyksiä Fiksulle ja Tarja lähti hakemaan eutanasia tarvikkeita.

 

Pitelin Fiksun päätä kämmenellä ja itkin, sitten päätin, että Fiksu ansaitsee rauhallisen lähdön, itkisin sitten, kun hän olisi luotamme pois. Fiksu nukkui ikiuneen 8.9.14 klo 8:45, viisi päivää sairastettuaan. Kerroin Tarjalle, että haluamme avauksen, koska haluamme tietää mikä Fiksulle tuli. Tähän Tarja totesi, että hyvä, hänkin haluaa tietää mikä tuli, kun oireet ovat niin mystiset ja he voivat hoitaa lähetyksen, perivät sitten lähetys- ja avauskulut, kun avauskertomus tulee.

 

Minua/meitä lohduttivat ihmiset, myös somessa ja yksi jäi mieleen "Eläimet eivät saavu elämäämme turhaan. Niiden tarkoitus on opettaa meille pyyteetöntä rakkautta, uskollisuutta, läheisyyttä, leikkiä, iloa ja läsnäoloa ja myös luopumisen tuskaa" Tätä Fiksu oli meille opettanut. Itse olin vastannut näin ”Kiitos kaikille! En olisi uskonut miten syvältä riipaisee. Lähtö oli rauhallinen, pää minun kämmenellä. Fiksu oli todella sairas. Päätös oli kipeä, mutta oikea, kärsimystä Fiksulle oli koko viime yö. Fiksu avataan, jotta sairaus, mikä hengen vei, selviää. Olen itkenyt tänään paljon, tällainen kun olen - tunteella elävä. Fiksu jätti jäljet sydämeen ja monta iloista muistoa. Onhan meillä vielä Tiuku - yhtä suuri persoona. Tiuku on lohduttanut minua jo monta yötä, nukkuu minun rintakehän päällä. Hän tiesi kaverin lähdön tulevan pian, etsi kuitenkin kuljetusboxista, mutta ei etsimäänsä löytänyt.”

 

Kolmen viikon kuluttua tuli avauskertomus: 1. Lopetettu eläin. 2. Hypertrofinen kardiomyopatia. 3. Oikeassa takajalassa verenkiertohäiriöstä johtuva akuutti ja krooninen iskeeminen muutos. Lisäksi todetaan, että keuhkoissa oli krooninen pöhö. Lyhyesti sanottuna: Fiksu kuoli HCM:aan. Fiksulla ei ollut mitään ns. ennakko oireita, joista olisin "tuoreena" kissanomistajana osannut päätellä mitään, sairas iski täysillä sitten kun se oli jo pitkällä.

 

Olen hyvin iloinen, että sydänultra tuli pakolliseksi (1.1.2018) ennen astutusta, näin meillä on edes mahdollisuus yrittää kitkeä HCM minimiin. En toivo kenellekään tätä samaa kokemusta, se oli raskas, vaikka se toi meille myös monta uutta ystävää näin jälkikäteen ajatellen. Olihan meidän hankittava Tiukulle kaveri…